Matti Hautamäki on 80-luvun alussa syntynyt oululainen entinen mäkihyppääjä ja olympiamitalisti. Hautamäki lopetti uransa ja toimii tätä nykyä veturinkuljettajana. Myös Matin veli Jussi on entinen mäkihyppääjä ja sitemmin myös hän on lopettanut uransa mäessä. Hautamäki on uransa aikana voittanut kaikkiaan 16 osakilpailua ja palkintokorokkeella hänet on nähty yhteensä 38 kertaa. Mäkihyppyuransa aikana Matti Hautamäki edusti Puijon Hiihtoseuraa ja omissa suksissaan hän vannoi Atomic-merkin nimeen. Matti Hautamäki sai uransa aikana lempinimen ”lentävä oululainen”. Hän myös paransi lentomäen maailmanennätystä kolmesti peräkkäin vuonna 2003 yltäen lopulta huikeaan 231 metriin entisen 230 metrin ennätyksen jälkeen. Vuonna 2005 Hautamäki paransi ennätystä ennestään ja hyppäsi hurjat 235,5 metriä, joka vielä vuonna 2007 oli maailman toiseksi pisin mäessä hypätty hyppy. Hautamäki päätti uransa vuonna 2012 Planican lentomäessä hypättyyn joukkuekilpailuun Sloveniassa.

Menestynyt nuori mäkihyppääjä

Matti Hautamäki on nuoresta iästään ja lyhyestä urastaan huolimatta menestynyt niin olympialaisissa kuin MM-kisoissakin. Hänelle on kertynyt olympiamitaleja kaikkiaan neljä kappaletta: Hopeaa Salt Lake Cityn joukkuemäessä vuonna 2002 sekä Torinossa vuonna 2006 niin normaalissa- kuin joukkuemäessäkin. Vuosi 2002 ja Salt Lake City tarjosi hopeamitalin lisäksi myös pronssia suurmäessä. Maailmanmestaruuskisoissa hän on voittanut joukkuemässä kultaa vuonna 2003 ja hopeaa vuosina 2001 suurmäessä Lahdessa, 2003 Val di Fiemmessä sekä 2005 Oberstdorfissa. Lentomäen Maailmanmestaruuskilpailuissa Hautamäki on napannut kolme hopeaa: 2004 Planican joukkuekilpailusta, 2006 Kulmin joukkuekilpailusta sekä 2008 Oberstdorfin joukkuekilpailusta. Hopeamitalien lisäksi Planicasta irtosi pronssia vuonna 2010 joukkuekilpailusta ja Harrachovista vuonna 2002 henkilökohtaisesta kilpailusta. Maailmancupin osakilpailuvoittoja Matti Hautamäki haali kaikkiaan 16 kappaletta viiden vuoden aikana vuosina 2000-2005. Olympia- ja MM-mitaleja Hautamäen vitriinissä komeilee yhteensä 13 kappaletta.

Lentomäestä veturinkuljettajaksi

Kun Matti Hautamäki päätti mäkihyppääjän uransa vuonna 2012, ei hänellä ollut kahta kysymystäkään siitä, mitä alkaisi tehdä seuraavaksi. Unelma veturinkuljettajan ammatista oli saanut alkunsa ystävien ja perhetuttujen puheista ja kannustuksesta. Kuten useimpia pikkupoikia myös Hautamäkeä veti puoleensa huuma isoista koneista ja etenkin juuri junista. Satojen hakijoiden joukosta Hautamäki on yksi harvoista valituista, jotka ovat päässeet opiskelemaan veturinkuljettajan koulutusalaa. Veturinkuljettajaksi voi opiskella joko Kuopiossa tai Pieksämäellä, jonne alettiin rekrytoida uusia opiskelijoita vuonna 2010 huiman 28 vuoden tauon jälkeen. Opiskelijarekrytoinnin jälkeen yhteensä 44 opiskelijaa on päässyt aloittamaan opinnot yhteensä lähemmäs tuhannen hakijan joukosta. Myös vuonna 2011 hakijoita on ollut yli 700. Hautamäen onni ei siis suinkaan kääntynyt huonompaan suuntaan mäkihyppyuran jälkeen, vaan nuorella miehellä tuntuu tuurin lisäksi olevan myös veturinkuljettajan vaatimat taidot enemmän kuin kohdillaan.